Rakkautta ja maan antimia

Rakkautta ja maan antimia
Hehku

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Marjainen jogurttiherkku!

Hei! Käsi pystyyn, kellä on pakkastimessa vielä marjoja vaikka kuinka paljon? Täällä ainaskin nousi molemmat kädet!



Me aloimme syömään marjoja pakkasesta suurin piirtein saman tien, kun niitä sinne alettiin säilömään. Beibe loppukesästä kauhistelikin, että joko minä alan talvivarastoja "tuhlaamaan"? Mitä me sitten talvella syödään, jos marjoja aletaan heti käyttämään?
No, ei ole ollut pelkoa marjojen loppumisesta. Ei niitä mitenkään vallan kauheasti ole, mutta ihan riittävästi kuitenkin.
Me pakastimme 10 kiloa mansikkaa, mustikoita taisi olla noin 8 litraa, metsä- ja villivadelmia jokusen litran ja puolukkaa olikin edellis vuodesta vielä jäljellä. Ei siis mitenkään mittavia määriä marjaa, mutta meidän kahden hengen taloudessa tuo määrä riittää aikas hyvin.

Meillä marjoja käytetään lähinnä marjapiirakoihin, vispipuuroihin, kiisseleihin ja ihan sellaisenaan jätskin kanssa. Puuron kanssa me kermaperseet syömme hilloa, jos kiisseliä ei ole tarjolla.

Pari viikkoa sitten töissä muistelimme keittiöllä erästä välipalaherkkua, mitä oli usein tarjolla "ennen vanhaan". Se oli niinkin yksinkertainen herkku, että siihen tuli kermavaahtoa, fariinisokeria, jogurttia ja pakastemarjoja. Yksinkertaista ja hyvää!

Herkkuun käytettiin aina sitä jogurttia, mitä sattui olemaan tarjolla. Yleensä jotain maustettua, josta uhkasi mennä päiväykset vanhaksi. 

Minä tein tätä herkkua todella usein kotona silloin, kun tytär oli pieni. Hän piti siitä tosi paljon, varsinkin kun marjoina käytti mustikkaa, mansikkaa ja vadelmaa. Kyllä tämä meille aikuisillekkin maittoi!
 Tein herkun aina laiskuuttani isoon maljaan, mihin laitoin marjat alle ja kerma-jogurttiseoksen päälle. Siitä sitten lusikoitiin omiin kippoihin ja nautittiin. Todella namia!

Tänään teimme töissä piiiitkästä aikaa tätä unohduksiin jäänyttä jälkkäriherkkua. Marjoina meillä oli valmista seosta, mikä sisälsi puolukkaa, karpaloa, vadelmaa ja mustikkaa. Jogurttina oli ihan maustamaton turkkilainen jogurtti. Ja hyvää tuli!


Olin jotenkin niin innoissani tästä, että teinpä  herkkua vielä kotonakin. Kas, kas, kun minulla sattui olemaan yksi kermapurkkikin vanhenemassa jääkaapissa. Tosin, jogurttia jouduin ostamaan, koska meillä sitä niin vähän syödään muuten.
 Fariinisokeri tekee kerma-jogurttiseoksesta ihanan kinuskisen makuista, joten sitä kannatta käyttää jos mahdollista.

Tässäpä tämä ohje yksinkertaisuudessaan!

MARJAINEN JOGURTTIHERKKU  6 annosta


  • 2 dl kuohukermaa
  • 4 dl jogurttia
  • 6 dl pakastemarjoja sulatettuina
  • 0,5-1 dl fariinisokeria

Vaahdota kerma ja lisää jogurtti kerman joukkoon. Makeuta fariinisokerilla sen mukaan, millaista jogurttia käytät ja makusi mukaan.
Lusikoi sulaneet pakastemarjat annoskulhoihin tai isoon tarjoiluastiaan. Laita kerma-jogurttiseos marjojen päälle ja nauti.



Tämä marjainen jogurttiherkkuhan on helppo muuntaa ihan vegeksi vaihtamalla jogurtti ja kerma kasvispohjaiseksi!

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Viikkonäkymiä 2/52 ja lisää Runebergin torttuja!

VIIKKO 2

Torstai 11.01.2018  klo 15.30, pilvistä,  pakkasta -4.


Tällä viikolla on ollut kaunista. Siis todella kaunista! Koko viikon on ollut pientä pakkasta ja ilman kosteus on kiteytynyt puihin tehden niistä aivan ihanan näköisiä. Illan pimeydessäkin puut ovat näkyneet vaaleina tummuutta vasten.



Varsinkin asuintaajamissa ja kaupungissa, puut olivat ihanan pörröisiä. Kyllähän niissä täällä meilläkin kuuraa oli, mutta ei niin paljon.



Ihanaa, kun on ollut pientä pakkasta, mutta ei ole juurikaan viimaa ollut. Loistavia ulkoilukelejä ja ollaankin käyty yhdessä kävelyllä. Beibe kävi pilkillä ensimmäisen kerran tänä talvena ja minä olen lumikenkäillyt.



Lisää tälläistä talvea meille kiitos!

Ja sitten torttuihin:


Tytär ja vävy poikkesivat viikolla ja heillä oli tuliaisina, ei enempää ja vähempää kuin, ruuneja! Kahden eri leipomon tuotoksia, Sinuhen ja Fazerin.

Fazerin ruunehan voitti minun torttutestini pari vuotta sitten. Sinuhet olivatkin ihan uusi tuttavuus. Niitä emme olleet aiemmin makustelleet.

Tällä kertaa ruuneja oli siis neljä suuta testaamassa ja maut jakaantuivatkin aikaslailla iän mukaan. Beibe ja minä pidimme enemmän Fazerin tortusta. Niin koostumuksen, kuin maunkin osalta. Tässä tortussa oli sitä mantelirouheen tuomaa purutuntumaa, mistä me pidämme. Torttu oli rouheisuudestaan huolimatta kostea. Hyvä torttu meidän mielestämme!



Nuoremmat suut taas pitivät enemmän Sinuhen ruunejen suutuntumasta. Minun ja Beiben mielestä nämä tortut olivat raakoja, kun taas nuoret pitivät tästä taikinamaisuudesta. Tortut olivat kosteita, mutta makua niissä ei ollut. Näin oli myös nuorten mielestä; suutuntuma hyvä, mutta muuten ruune oli mauton.



Että ottakaas nyt sitten selvää näistä testauksista! Heh heh!

Mutta ihan vakavasti otettuna, kyllä minua alkaa hieman hirvittämään näiden torttujen sisältämät lisäainemäärät. Ihan joka leipomon tortut alkavat olemaan niin prosessoituja ja täynnä palmuöljyä ja kaikkea keinotekoista, että alkaisin jo melkein kutsumaan niitä "Runebergin torttujen kaltaisiksi tuotteiksi"! Ei hyvä suunta ollenkaan tämä! =(

No, jos tässä muutamia torttuja vielä maistelisi. Alan kyllä olemaan niin sitä mieltä, ettei hyviä ruuneja saa kuin itse tehden. Ja näiden ostoruunejen lisäainemäärillä alan kohta loistamaan pimeässä!


torstai 11. tammikuuta 2018

Kallista autoilua



Kirjoittelin viime vuonna meidän autoista ja autoilusta. Postaus kuului 'Arkikuvia' -postaussarjaan ja sen pääset lukemaan tästä. Kannattaa käydä lukemassa se, vähän niin kuin alustukseksi tälle postaukselle.

Joka tapauksessa, pohdin tuossa viime vuotisessa postauksessa sitä, kuinka kallista on tankata kahta autoa. Perustelin myös sitä, miksi meidän kahden hengen perheessä on kaksi autoa.
Olemme siis eri työnantajilla töissä, mutta pysäköintialue on sama. Eli samasta kotiosoitteesta, samaan työosoitteeseen, ees sun taas. Kahdella autolla, viitenä päivänä viikossa.



Minä siis aloin pitämään bensapäiväkirjaa omista tankkauksistani. Ihan vaan käytetylle kirjekuorelle raapustin päivämäärän ja summan, millä olin tankannut. Lappusta säilytin hanskalokerossa.



Olin jo hieman järkyttynyt tuolloin viime vuonna viikolla 9 siitä, kuinka paljon bensiiniin oli jo mennyt rahaa. Ja arvatkaas vaan järkyttikö sitten se lopullinen summa? ... Todellakin järkytti!!!

Minä olen tankannut autoani 60 euron kertasummalla 31 kertaa viime vuoden aikana. Eli summa on 1860 euroa. Tsiisus!
Minun autollanihan siis ajetaan muutakin kuin työajoa, mutta emme ole mitään turhan suhaajia. Yritämme kotoa lähtiessämme sovittaa mahdollisimman monta käyntipaikkaa samalle kertaa. Mutta kun välimatkat ovat pitkiä, kilometrejä tulee ja bensaa kuluu.

Polttoaineen lisäksi, autossahan on muitakin kuluja. Kuten ajoneuvovero, katsastus, öljyjenvaihto ja mahdolliset korjauskustanukset.
Minuahan on siinä mielessä onnistanut tuossa aviomiehen valinnassa; Beibehän on koulutukseltaan autonasentaja. Hän pystyy jotain ja oikeastaan aikas paljonkin tekemään autoillemme tarvittaessa. Kuten öljyjen vaihdot esimerkiksi sujuu ihan kotosalla.



Mutta kun olosuhteet korjauksiin on tyyliin "märkä ja kova pihamaa" ja autonasentajani ammattiin valmistumisvuosi siellä 80 -luvun loppupuolella, ei noihin meidän autoihin ihmeitä enään itse pysty tekemään. Vaikka autot jo nykymittapuun mukaan ovat ikäloppuja ilmaston tuhoajia!

Minun autoni oli kaksi kertaa korjaamolla viime vuoden aikana. Siihen vaihdettiin pätkä pakoputkea nyt loppu vuodesta.  Se oli myös aikaisemmin jarruremontissa. Tämä oli seuraus siitä, kun olin ajellut "rikollisena" katsastamattomalla autolla. Poliisit minut pysäyttivät, antoivat rikesakon ja käskivät mennä katsastaan autoni. Minähän menin ja hylky tuli, koska jarrupoljin tuntui pehmeältä katsastusmiehen mielestä. Joten, minähän siis katsatin autoni moneen kertaan viime vuoden aikana. Siitäkin tuli monta ylimääräistä euroa maksettavaksi!
Tästä kamalasta kohtaamisesta virkavallan kanssa ja mutu -tuntumalla autoja tarkastavasta katsastusmiehestä voit käydä lukemassa tästä .

Nooh, Beibe ei niin tarkkaan tankkaamisiaan merkinnyt, mutta hänen autoaan tankattiin noin 1000 eurolla. Ihan "kiva" summa sekin! Jessus!
Lisäksi Beiben autoon täytyi vaihtaa pakoputki ihan kokonaan. Sillekin tuli ihan kivasti hintaa, vaikka Beibe sen itse vaihtoi.



Jos järkytyin pelkästään noista polttoainekuluista, piti jo melkein paperipussiin hengittää, kun laskin yhteen kulut kahden auton ylläpidosta vuoden 2017 ajalta.  Ja loppusumma on... (rumpujen pärinää)... 5705 euroa! Minun autooni meni rahaa 3300 euroa ja Beiben 2405 euroa. Pyörryttää....

Näihin summiin siis sisältyy polttoaineet, vakuutukset, korjaukset, öljyjen vaihdot, katsastukset, ajoneuvoverot ja se rikesakko. Onneksi autoista ei ole lainaa lisäkustannuksiksi!

Kyllähän mieleen väkisinkin tulee, kun näitä lukuja katsoo, että onko tässä mitään järkeä! Tuollaiset kustannukset siitä, että asuu maalla ja käy töissä!



Tietystihän sitä voisi toisen auton vaihtaa pienempään ja vähäruokaisempaan. Mutta meidän elämäntyylillä tuollaiset isot tilavat autot ovat vaan niin käteviä. Niillä on kuskattu lampaista omenapuihin ja rehusäkeistä purupaaleihin. Niihin mahtuu soutuveneen airot sisälle ja onkivehkeet. Ostosreissuilla mukaan tarttuneet isot heräteostoksetkin kulkevat kivasti kotiin. Ei tartte miettiä, mistä saa isompaa autoa lainaan, kun meillä on vielä isohko peräkärrykin.

Ja eikä noi nyt niin kamalasti polttoainetta viä, 6-8 litraa  satasella, ajosta ja kuormasta riippuen. Sitäpaitsi, isolla autolla on vaan paljon mukavampi ajella näitä maaseutujen kuoppaisia teitä. Koska näistä laskelmien tuomasta järkytyksestä huolimatta, emme ole muuttamassa mihinkään!

maanantai 8. tammikuuta 2018

Runebergin torttukausi avattu! Taas laitetaan torttua paremmuusjärjestykseen!

Blogiani pidempään seuranneet saattavat muistaa vuosina 2015 ja 2016 tekemäni Runebergin torttutestit. Viime vuosi jäikin välistä. En muista miksi, mutta kyllä minä "tolppia" vuosi sittenkin söin.



Tänään hain töistä päästyäni kaupasta Ruunet minulle ja Beibelle. Olisi pitänyt lukea omat torttutestieni tulokset, koska en ikinä muista sitä, mitkä tortut ovat hyviä ja mitkä eivät. Saati sitten mitä torttuja yleensäkkin ollaan syöty. Tälläisten sesonkiherkkujen huono puoli onkin juuri siinä, että niitä syö ehkä sen kerta vuoteen. Ei oikein muista oliko torttu hyvä vai ei!
Ja sitten kun ei muista lukea edes omia testituloksiaan, niin vaara suureen pettymykseen on aina olemassa. Kuten tänään sitten kävi! Surkeaakin surkeampi torttu ja pettymys oli kova. Ihan melkein alkoi itkettämään!
 
Mutta oma vika, kun en tarkistanut testeistäni. Olen molempina testivuosina kyseistä torttua syönyt ja ihan yhtä huonoksi sen olen todennut tuolloinkin kuin tänäänkin.

Ja tämä pettymystorttu on....

LAITILAN LEIPÄ 2x80g



Tämä Runebergin torttu ei maistu Runebergin tortulle! Instagramiin laitoinkin kommenttiin, että jos olisin syönyt tätä silmät kiinni, en olisi sitä Ruuneksi tunnistanut. Maku makea, mutta maistui mauttomalta maustekakulta. Eli ei oikein miltään!
Suutuntuma oli myös mitään sanomatonta mössöä. Tortussa ei ollut mitään minun Ruunelta kaipaamaani rouheisuutta.

Edellisissä arvosteluissani koskien kyseistä Ruunea, olimme todenneet tämän olevan kuivaa. Nyt tortun ainut positiivinen puoli oli kosteus. Olisiko joku torttuvastaava lukenut testituloksiani?


Ihmeteltiin Beiben kanssa myös ainesosaluetteloa. Ei mahtanut Fredrika käyttää J.L: n torttuihin moisia aineita kuin palmu- ja palmuydinöljyä, soijalesitiiniä ja glyserolia.


Laitilan Leivän Ruune sai meiltä pisteitä asteikolla 1-5, yhden pisteen. Koska asteikko alkaa ykkösestä eikä nollasta.
Ja nyt lupaan muistaa, etten enään ensi vuonna tällä tortulla mieltäni pahoita!

Edellisvuosien torttutesteihin pääset linkeistä. Nämä testitulokset pohjautuvat vain ja ainoastaan minun ja Beiben omaan makuun ja tottumukseen siitä, minkälaiselle Ruunen pitää mielestämme maistua. Makuja on monenlaisia ja jokainen tehkööt omat päätelmänsä maistamistaan tortuista.
Makutestini eivät ole kenenkään sponsoroimia.
Laitoin myös linkin Runebergin torttuohjeeseen, millä olen hyviä Ruuneja tehnyt!

Runebergin torttutesti 2015

Runebergin torttutesti 2016 n:o 1

Runebergin torttutesti 2016 n:o 2 ja 3

Runebergin torttutesti 2016 n:o 4, 5 ja 6

Runebergin torttutesti 2016 n:o 7 ja 8

Runebergin torttutesti 2016 n:o 9, 10 ja 11

Runebergin tortut itse tehden!

No niin, Ruunekausi on siis avattu! En tiedä kuinka montaa eri torttua tulen/tulemme maistamaan, mutta laittelen kyllä tänne omia arvosanojani syömistämme tortuista. Voi että, kun tänä vuonna leipomot olisivat satsanneet Ruuneihin ja ne olisivat herkullisempia kuin aiemmin.
Voi olla, että pitkien välimatkojen ja lähikauppojen pienten valikoimien vuoksi, joudun tyytymään sellaisiin torttuihin, joita olemme ennenkin maistaneet. Voihan olla, että ne ovat petranneet edellisistä vuosista. Aloitus ei kyllä hyvää torttua lupaa!

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Viikkonäkymiä 1/52

Jaahas! Juuri kun olin arkihaastepostauksista päässyt, ystäväni Päpä teki itselleen oman kuvahaasteen. Hän on harmitellut, kun ei ole muistanut ottaa pihastaan kuvaa, jotta voisi nähdä vuodenaikojen etenemisen.

 Ihan törkeän hyvä idea ja kysyinkin Päpältä luvan pölliä haasteen!
Luvan sain ja tässä näitä kuvia tulee! Ajattelin ottaa muutaman kuvan useammasta kohtaa meidän pihaa. Mutta kun on iso piha, oli tosi vaikea valita paikat. Luntakin on niin pirusti, ja se on niin kovaa, etten jaksanut rämpiä kovin kauas. Tosin, en halunnut mistään pelloilta kuvia ottaakkaan, ihan pihapiiristä vain.

Nyt on vielä niin pimeää arkisin, varsinkin silloin kun pääsen neljältä. Joten kuvien ottaminen täytyy painottaa ainakin joka toinen viikko viikonloppuun. Ja ainakin alkuun yrittää muistaa paikat, missä kuvat olen ottanut.
Mutta löpinät sikseen ja tässä tulee kuvat!

VIIKKO 1

07.01.2018 sunnuntai klo n.13.00, aurinkoista, pakkasta n. -5 ja kylmä viima. Lunta varmaan joku 30 cm. Hankikantoset!


Ulkorapulta, kasvihuone, pihatammet, vanha Antonovka ja piharuusut.

Talonkulmalta ulkosaunalle ja navetalle päin.

Samalta paikalta elukoiden tarhalle.

Kanalan kulmalta talolle päin.

Tämmöiset kuva! Kiva seurata vuoden mittaan, miten näkymät pihassa muuttuvat. Muutenkin tulee otettua paljon kuvia, mutta kun niitä keskittää tällä tavalla pysyy paremmin mukana siinä miten luonto muuttuu.

Tosi kiva haaste napattavaksi. Kuviahan voi ottaa, vaikkei omaa pihaa olisikaan. Vaikkapa ihan ikkunasta!

Käykäähän lukemassa Päpän haasteesta hänen blogissaan ja katsomassa hänen kuviaan. Päpän blogiin pääset tästä .

perjantai 5. tammikuuta 2018

Mietteitä lumen ihanuudesta ja kamaluudesta ja muistatko milloin olet tehnyt viimeksi lumiukon?





Meillä on lunta. Paljon lunta! Ainakin jos vertaa muutamaan edellistalveen. Tampereen radiossa kerrottiin eräs aamu töihin ajellessani, että Pirkanmaalla on lunta nyt enemmän kuin viime talvena yhteensä.

Minä rakastan lunta! Rakastan toki kesääkin ja joskus pitkien pakkasjaksojen jälkeen kiroan talven alimpaan helvettiin.
Mutta kyllä minun sydämeni meinaa ihan pakahtua rakkaudesta lumeen! Talvella luonto on niin ihanan valkoista, puhdasta ja pehmeän näköistä. Mielestäni yksi maailman kaunein asia on lumen ja kuuran peittämät puut. Aah!
Ehkä tämä johtuu siitä että olen joulukuun lapsi ja muksuna tuli pulkkailtua ja hiihdettyä ihan sikana. Minisuksilla lasketeltiin sitten vähän isompana isoja mäkiä muna-asennossa ja hypittiin itsetekemistämme hyppyreistä.
Oltiin muksuna ulkona paljon muutenkin talvella, tehtiin lumilinnoja ja leikittiin lumisotaa. Vaatteet olivat aina märkinä ja kaupunkilaiskakaroiden housuja, tumppuja ja pipoja kuivateltiin lämpöpattereiden päällä, jotta päästäisiin takaisin ulos leikkiin. Ei siihen aikaan kun minä olen ollut kakara, ollut kuin yksi ulkovaatekerta/lapsi.

 Lumi saa minut lapsekkaaksi ja minulle tulee ihan ihmeellisiä haluja. Esimerkiksi rakastan lumikenkäilyä ja olin ihan innoissani joulunpyhinä, kun lunta oli paljon ja se oli sellaista juuri lumikenkäilyyn sopivaa pakkaslunta.






Tämä tälläinen tunne on ihan outoa minulle, koska en juurikaan pidä minkäänlaisesta liikunnasta, vaikka sitä hieman yritän harrastaakkin jumppien, kävelyn ja satunnaisen kuntosalilla käynnin muodossa.

Minun lumikenkäilyni onkin sellaista lähimetsissä ja -pelloilla samoilua. Ei mitään sellaista pitkien vaellusten tekoa.
Tahtini on rauhallinen ja nautiskeleva. Haluan havainnoida luontoa ja eläinten jälkiä samalla kun hangessa rämmin. Tälläkin tavalla tulee ihan tarpeeksi hiki ja aikaslailla ainakin tälläinen huonokuntoinen pullukka hengästyykin.

Silloin kun meillä oli hevosia, ratsastaminen pellolla paksussa lumessa oli ihan unelmaa! Saati rekiajelut lumisilla pelloilla... ai että! Ainoita asioita, mitä hevosenpidossa enään kaipaan. Mutta onpahan ihanat muistot jäljellä!



En ole hiihtänyt vuosiin. Mutta aina kun ensilumi sataa, minulle tulee mieliteko päästä suksille. Toinen tälläinen hiihtohimo tulee silloin, kun helmi-maaliskuussa on aurinkoisia ihania ilmoja ja lumi suorastaan hiihtämään kutsuen hohtaa.
"Onneksi" kuitenkin nämä tuntemukset yleensä menevät ohi, enkä ole suksipakettia ostanut. Sukseni siteineen ja monoineen ovat meinaan vuodelta 1984. Ihan käyvät pelit muuten, mutta nykyisiin latuihin ne eivät vain mahdu.
Mikäänhän ei estä itse latuja tehdä lähipelloille ja niin me joskus tehtiinkin tyttären ollessa pieni. Beibe teki latua leveillä metsäsuksillaan ja minä tamppasin perässä hieman kapeammilla sivakoillani. Nyt vaan ei jotenkin ole ollut viitseliäisyyttä moiseen. Eikä kyllä aikaakaan! Mutta ehkäpä sitten kun pieni lapsenlapsi on hiihtoiässä...

Lumesta on paljon iloa, mutta se tuo myös tosi paljon lisätöitä. Varsinkin täällä maalla omakotitalossa ja isolla tontilla asuvalle. Kulkuväylät eläinsuojille, piha ja pihatie on pidettä auki.
Eipähän minulla nyt niin valitettavaa ole noiden lumitöiden teosta, Beibehän meillä ne pääasiassa tekee. Kolahommia meillä ei juuri muita ole, kuin rakennusten vierustat ja polku liiterille ja ulkosaunalle. Muuten väylät Beibe vetäisee taitavasti ja näppärästi traktorilla, joko lingoten tai perälevyllä tuuppien.



Viime talvena Beibe linkosi kerran lumet pihasta ja pihatieltä. Tänä talvena hän on ollut lumitöissä traktorilla pari kertaa lingoten ja varmaan neljä kertaa lykkinyt lumia perälevyllä. Hänelle jo kuulemma riittäisi nämä lumihommat täksi talveksi. Hän jo kirosikin yksi päivä että "Kuka tätä lunta oikein koko ajan toivoo lisää?!?"

Alkuun täällä sataneet lumethan olivat sellaista ihanaa, pehmeää ja kevyttä pakkaslunta. Mutta sitten lumi alkoi muuttumaan rännänsekaiseksi, märäksi ja painavaksi. Lunta on tullut isoja määriä kerralla ja sitä on kertynyt katoille. Ja sitten on suojannut ja lumet ovat tulleet peltikatoilta alas. Suoraan ovien eteen! On aikas hommaa se, kun voimalla katolta pudonnutta suojalunta lapioi päästäkseen vaikkapa talliin sisälle tai talon rappusilta, jottei se siihen paakkuunnu.


Joo-o, lapioon on tartuttava jos meinaa saada lehmän ulos!

Meillähän on ollut lumiesteitä katoilla, mutta ne eivät ole osoittautuneet hyväksi ratkaisuksi. Lumi kertyy esteiden taakse ja on iso rasitus katon rakenteille. Meillä on kuitenkin vanhat rakennukset.
Talon sisäänkäynnin yllä oleva lumieste kerrytti lunta ja sitten lumi suli keväällä esteen takaa tosi hitaasti. Päivät tiputti vettä ja illalla se sitten jäätyi ja rapun edusta oli liukas. Rännit olivat jatkuvasti jäässä, eivätkä vetäneet sulaneita vesiä. Joten poistimme lumiesteet. Ja nyt sitten lumet tulevat sisäänkäynnin eteen. Molempi pahempi!
Kyllä me kaivataankin niitä talvia, kun lumet tulivat sen yhden ainoan kerran katoilta alas!

Lakritsa ei auttanut, vaikka sitä pyysin. Rontti! ;'D


Onhan tässä suojaisessa lumessa puolensakin. Kuten se, että voi tehdä vaikka lumiukon niin halutessaan!
Kun lunta sateli täällä päin ekan kerran, minulle tuli ihan valtava tarve ja halu tehdä lumiukko. Olin ihan täpinöissäni lumesta ja harmittelin ajanpuutetta. Aamulla elukkahommia tehdessä, oli ihan pakko edes lumipallo tehdä. Ja aina kun olisi ollut aikaa, pakkasti, eikä ukon teosta tullut mitään!

Viime viikolla Beibe taas lykki lumia traktorilla ja minä pyörin pihalla Maurin kanssa. Heittelin sille lumipalloja ja samassa tajusin, että nyt jos koskaan teen lumiukon!

Ei siitä kaunis tullut, mutta on se kuitenkin tunnistettavissa lumiukoksi!

Eipä ole helppoa hommaa tuo lumiukon teko! Ensinnäkin taidot ovat kyllä surkeasti ruostuneet sitten lapsuusaikojen. Tai sitten on vaan tullut kriittisemmäksi!

Ensin ajattelin sen olevan ylpeän näköinen.
Tyttären ollessa pieni, teimme lumiukkoja usein ja kaikkia muitakin lumihahmoja. Varsinkin Beibe on taitava niiden tekemisessä. Minä en niinkään...
Kummipojan kanssa tehtiin jättimäinen lumiukko, mutta siitäkin on jo muutamia talvia. Kyllä se taito vaan ruostuu, kun ei ole lumen kanssa touhunnut. Jos sitä nyt koskaan on ollutkaan!

Mutta eikös se vain katsele kädet mahan päällä maisemia!


Toiseksi, kovaa kuntoahan tuollainen suojalumen pyörittely palloiksi ja muokkaaminen ukoksi vaatii. Minä olin aivan puhki, poikki ja hiestä märkä, kun olin ukon saanut viimeistelyä vaille valmiiksi.


Ja jos olin ollut ukon tekopuuhissa kovilla, niin olivat farkkunikin. Ne meinaan palloja punnertaessani ratkesivat berberistä! Olihan ne jo vuosia vanhat ja kuluneet. Mutta voi olla, että pitkät pyhät ovat tehneet leviämisliikkeen pyllylleni ja housut eivät sitä enään kestäneet! ='D

VHP! (eli Voi Herran Pieksut!)


Ukko sai kivet silmikseen, porkkanan perinteiseksi nenäkseen ja koivun risuja hiuksikseen. Olin niin tyytyväinen ja iloinen, että olin ukon tehnyt. Himo tyydytetty ainakin tältä erää!


Seuraavana päivänä tein lumilyhdyn ukon kaveriksi. Ja kyllä ne olivatkin kivat yhdessä!


Ihan hyvälle mielelle tuli aina ulkona liikkuessa, kun ukko pönötti pihakuusen vieressä ja lumilyhty loi kelmeää valoaan hangelle.


Ajattelin, ettei Mauri anna ukon ja lyhdyn olla yhtään rauhassa ja hajoittaa ne. Sillä kun on lumikökköneuroosi!
Hieman sillä oli jossain vaiheessa hermo mennyt lumiukkoon. Mutta onneksi ukko oli kovaa ja tiivistä tekoa ja Mauri ei ollut sitä saanut hajoitettua.

Asuminen samalla tontilla mäyriksen kanssa on lumiukoille vaarallista!

Viikon verran lumiukko ja -lyhty kestivät ilonamme. Nyt on satanut vuorotellen räntää ja vettä joka päivä. Ukosta on torso jäljellä ja lumilyhty on romahtanut. Toivottavasti tänä talvena tulisi vielä lisää lumiukon rakennuskelejä. Kyllä se vaan niin kivaa oli ja mukava todeta, että kyllä aikuinenkin voi iloita lumesta lumiukkoja ja -lyhtyjä tehden ihan yksinäänkin.


Ukko ja mä! <3

maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuosi on vaihtunut; rauhallista juhlintaa, meidän eläimet ja raketit ja maalaisesta kaupunkilaiseksi!



Meidän vuoden vaihde meni aikas rauhallisissa merkeissä. Tyttären piti tulla iltaa istumaan, vävyn lähtiessä "humputtelemaan" kavereidensa kanssa. Benjalla vain alkoivat juoksut ja tytär ei viitsinyt sen kanssa lähteä meille. Eikä jättää koiraa yksin kotiin, koska tämä oli Benkun eka vuoden vaihde.  Ei tiennyt, miten koira reakoi paukutteluun.



Koira ei onneksi ollut muuten moksiskaan, pikkuisen oli pitänyt sohvalta käsin komentaa raketteja. Näin vähän arveltiinkin, ettei mokomista välitä. Mutta koskaan ei voi tietää! Kangasalahan räiskytti oikein kunnon ilotulituksella ja raketit lähetettiin ihan tyttären kotitalon läheiseltä kentältä.



Minä siivoilin joulua pois. Olin ajatellut pitää kuuset loppiaiseen saakka, mutta sitten hyödynsinkin pitkää vapaata siivoamiseen. Loppiainenhan osuu lauantaille ja on siis ihan normi viikonloppu, ilman ylimääräistä vapaata.

Joulu paketissa!

Kuusi laittoi vähän hanttiin, eikä halunnut lähteä ulos! ='D

Päivällä istuttiin kodassa, paistettiin makkaraa ja halsterileipiä. Juotiin kahvia ja syötiin viimeisiä paloja taatelikakusta. Ihanan tunnelmallista!


Kirkonkylän pellolla oli Kuhmalahden yrittäjien ja VPK:n järjestämä tapahtuma, jossa oli mahdollisuus lähettää omia raketteja ja VPK:n naisilla oli soppatykki kuumana. Lisäksi pellolle oli kasattu paljon hienoja rakovalkeita ja muita isoja tulia. Isot jätkän kynttilät olivat hienoja!




Meillä ei alunperin ollut aikomusta käydä tapahtumassa. Mutta koska tytär ei tullutkaan, lähdimme paikalle lehdessä ilmoitetun aikataulun mukaan. Hämmästykseksemme paikalla ei ollut juuri ketään ja tuliakin vasta sytyteltiin. Meille selvisi, että aikataulua oli myöhäistetty ja tapahtuma alkaisikin paria tuntia myöhemmin. Asiasta oli ilmoitettu Facessa, mutta kun ei siihen kuuluta, tieto ei meitä ja paria muutakaan porukkaa ollut tavoittanut.
Muiden siis vasta valuessa paikalle, me lähdimme takaisin kotiin. Emme jaksaneet jäädä odottelemaan sopan kypsymistä. Kotona odotti kulhollinen sipsuja, juotavaa ja leffailta!


Puolen yön aikaan könysimme ulos raketteinemme. Me hankimme aina muutamia ilotulitteita. Vaikka meillä on eläimiä! Tätä on moni vuosien varrella kysellyt ja ihmetellyt, mutta meidän uuteen vuoteen kuuluu rakettien ampuminen. Jotkut hevosistamme säikkyivät rakettien välähtelyä. Peitimme tallin ikkunat pahveilla ja veimme hepat ajoissa sisälle. Seuraavana päivän hepat vietiin ulos ihan normaalisti ja ne olivat ehkä hiemän säpäkämpiä kuin normaalisti. Mielestämme ne saivat olla liikunnasta vapaita juurikin sen uuden vuoden päivän ja rouskutella rauhoittavaa heinää tarhoissaan.
Meillä olleet lehmät eivät juurikaan paukutteluista ole piitannut. Ne on ne kuuluisat lehmänhermot!


Edellinen koiramme säikkyi rakettien pauketta, mutta se säikkyi myös ukkosta ja lumen putoamista katolta ihan yhtä paljon. Rakettien ampumiseen sen kanssa pystyi varautumaan, mutta noihin kahteen jälkimmäiseen ei.

Saimme ihaille myös naapureidenkin ilotulitusta!

Ymmärrän kyllä ihmisten huolen eläimistään. Uuden vuoden juhlinta on yksi päivä vuodesta ja eläinten rutiinit saattavat järkkyä moisesta räjäyttelystä. Siksi niiden kanssa onkin tärkeätä käyttäytyä ihan normaalisti, eikä näyttää niille omaa hermostumistaan ja hössöttää turhanpäiväisesti. Ne vaistoavat sen kyllä ihmeellisesti!

En myöskään ole koskaan ymmärtänyt ja hyväksynyt sitä, että syyllistetään muiden ilakointia ja juhlintaan sen vuoksi, että oma lemmikki tai kotieläin siitä järkkyy. Puitteet eläimen turvallisen olon järjestämiseen kuuluu mielestäni omistajalle ja on kohtuutonta vaatia muita olemaan juhlimatta, kun oma eläin pelkää.

Jos koira tai hevonen pelkää, ei siihen välttämättä ihmisen läsnäolo vaikuta ja sitä rauhoita. Näin olemme omien eläintemme kanssa huomanneet. Jokainenhan saa omiensa kanssa toimia miten parhaaksi näkee!

 Me olemme antaneet eläinten olla omissa oloissaan turvallisessa paikassa. Hevosille annettiin aikanaan hieman enemmän heinää illalla, jotta voisivat rouskuttaa sitä niin halutessaan. Niitä myös käytiin kurkkaamassa välillä. Mutta emme oleilleet tallissa sen enempää, koska emme sitä normaalistikkaan tehneet.



Nytkin kävimme illalla eläinsuojiin kurkkaamassa ja elukat olivat makuulla. Hienosti menee Hehkun ja lampaiden kanssa. Ne ei ressaa! Kanat olivat orsillaan ja kanit pitkin pituuttaan karsinoissaan.

Mauri ei raketeista piittaa ja punkassaan pitkä poika pötkötteli kun sisälle mentiin. Lakritsa lähti meidän matkassa ulos ja kysyinkin siltä, että oletkos ihan varma. Mutta se ei raketteja säiky sekään.



Onneksi koirillekkin on saatavana apua rakettipelkoon ja mielestäni upea idea on tämä paukuton uuden vuoden hotelli koiraperheille .


Niin, ja ei mekään niitä raketteja ihan eläinsuojien nurkalla ammuta! Mahdollisimman kaukana, talon takaa niitä lähetellään.


Vuoden vaihde toi meikäläisille sellaisen muutoksen, että maalaisista tuli kaupunkilaisia. Täältä voit käydä lukemassa perustelut.
Enpä olisi enään uskonut kaupungissa asuvani! Täytyisikähän alkaa pukeutumaan paremmin ja hankkia citymaasturi.
No, niitä kaupungin rientojen leviämistä tänne korpeen odotellessa. Josko vaikka saisimme jotain kulttuuripalveluita tänne "laitakaupungillekkin". Terveyspalveluthan sun muut on meiltä viety!
Todellisuushan on varmaan se, että kaikki maksut taas nousevat, kuten kiinteistövero. Sehän tuplaantui, kun Kuhmalahti liitettiin Kangasalaan!

Beiben kanssa naurettiinkin, että onhan isoilla kaupungeilla esikaupunkinsa. Kuten New Yorkilla Manhattan ja Bronx. Jos Sahalahti on Manhattan, onko Kuhmalahti se pahamaineinen Bronx?

"Katson maalaismaisemaa... eiku kaupunkimaisemaa?!`"