sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Juhlia, taidetta, markkinahumua ja paljon muuta!

Kylpyankka partio vastaanottamassa juhlaväkeä!

Taas on kyllä ollut sellanen viikon loppu, että HUH HUH! On ollut hiukka projektia! Kävin tyttären kanssa perjantaina Ikeassa ostoksilla. Hän kun muutti pois kotoa (nyyh!) kuun alusta ja tarvitsee kaikenlaista. Ostoksilta sitten tukka putkella kotiin ja valmistautumaan kavereiden kolmikymppisille. Beibe olikin jo päivällä vienyt osan kamoista etukäteen, mutta salaatit piti valmistaa. Ai että, kun tulikin hyvän näköistä salaattia. Kaikki ainekset olivat itse kasvatettuja ja taatusti tuoreita. Nam!

Ihanan värikäs salaatti! Vaikka itse kehunkin...

Polkupyörillä mentiin ja minä poljin takaisinkin. Beibe tuotiin autolla... Mutta oli kivat kemut; saunottiin, juotiin, syötiin ja naurettiin! Ilmakin kirkastui iltaa kohden, joten ei tarvinnut sateessa juhlia! Ja minä kävin uimassakin, ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ja oli hiton kylmää vettä!

Täppä-koira otta vieraita vastaan!

Lauantaina olikin mitä mahtavin keli. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Kyllä taas sai ihminen energiaa! Istuskelin aamulla pitkän tovin ulkona paviljonkissa ja hörpin teetä. Ja nautin!

Mauri imee auringon säteitä itseensä!


Samalla silmäilin ympärilleni ja havaitsin, että kalliolla oli vieläkin tosi paljon ahomansikoita. Olen niitä jo jonkin verran kerännytkin, mutta aina vaan niitä tuntuu riittävän. Ison kupillisen niitä sain taaskin!




Lähdin keräämään pellolta mesiangervon kukintoja kuivattavaksi, kun kerrankin oli kuivaa. Ja samalla katsomaan Lillistä ja Hehkua. Eihän niillä mitään hätää ollut, päin vastoin. Nauttivat ihanasta auringon paisteesta.

Hehku väijyy pajukossa!

Lillistä haukotuttaa aamutuimaan!

Mesiangervot levittivät pitkälle huumaavaa tuoksuaan. Ne eivät olekkaan tuoksuneet, kun on ollut niin kylmää. Mutta nyt, auringon paisteessa, tuoksu oli mahtava.

Kultakuoriaisia mesiangervoilla

Beibekin heräsi päivään ja lähdettiin kohti päivän hulinoita. Tarkoitus oli käydä Eräjärven markkinoilla, Leila Yrjölän navettagalleriassa ja vielä syömässä rantasaunalla. Siellä meinaan kolmekymppiset jatkuivat koko viikonlopun!

Markkinahumua!

Kankaan kudontaa

Markkinoilla oli sellasta perusmeininkiä. Rätei ja lumpui, mansikoita ja herneitä. Ja ihan pirusti porukkaa! On se hämmentävää, kuinka tälläisiin tuppukylien tapahtumiin sitä väkeä lappaa! Talvella ei näy ristin sielua. Kesällä sitten senkin edestä!  Mutta sehän on pelkästään hyvä asia.
Muutama litra mantsuja ja kirsikoita ostettiin. Ja käytiin paikallisen juottolan terassilla nauttimassa kylmät limut. Siinä se sitten olikin, meidän markkinoiden saldo!

Leila Yrjölän navetalle suunnistettiin seuraavaksi. Leila on vanha tuttu ja joka kesäinen vierailun kohde. 




Leilan maalausten lisäksi, näytillä on vanhaa tavaraa ja myynnissäkin oli jonkin verran. Navetan sisustus on ihanan mystinen, minun mielestäni. Siellä saa ostaa myös kahvia, mehua ja kastettavaa.

Mun lemppari! Lehmät, of course!

Tälläinen sohvaryhmä olisi tarjolla!

Löysin ihanat Arabian Kirsikka kahvikupit Leilan luota!

Ja eikun saunalle syömään! Tarjolla oli hodareita monenlaisten lisukkeiden kera ja kahvia raparperipiirakan ja pikkumuffinssien kanssa. Ja niitä minun tekemiäni pikkuleipiä unohtamatta!


Oltais varmaan viihdytty kauemminkin kemuissa, mutta oli lähdettävä kotiin. Tytär ja vävy oli tuomassa meille vanhaa sohvaansa. Minulla on hirvittävät sisustussessiot meneillään kotona. Ollaan siirtämässä television katselua yläkertaan, tyttären vanhaan huoneeseen. Sohvan olisi tarkoitus tulla sinne. 
"Vanhaan" olkkariin olen etsiskellyt ruokailuryhmää. Yksi olisi kiikarissa, mutta se on varattu. Huomenna selviää, tuleeko varaaja sen hakemaan, vai olenko minä sen uusi omistaja. Olen vain niin malttamaton! En halua ostaa uutta, joten käytetty on hakusessa. 
Palataan niihin sisustuskuviin sitten tuonnempana. Kun nyt sais jotain järjestystä tähän kaaokseen! :)

Illalla tein vielä parit liköörit tekeytymään. Ne aamulla keräämäni ahomansikat ja loput markkinakirsikat päätyivät alkoholikylpyyn, sokerin kera. Lillukoot siellä nyt joitakin viikkoja, välillä sekoitellen. Talvella on sitten mukavaa naukata pikku pikarillinen kesän makua!



Sunnuntai menikin pitkälti niitä huonekaluja raahatessa alkerrasta yläkertaa. Ja välillä toistepäin! Mutta ehdittiin sen verran pitää breikkiä, että lähdettiin kahville Vehkajärven kesäkahvilaan. Minulla on ollut siellä pari viikkoa kirppispöytä ja se piti tyhjätä tänään. 
Kesisis, miten me sitä kutsumme, on vanhalla Vehkajärven kyläkoululla. Ihan Tampere-Kuhmoinen tien varressa. Sitä yllä pitää Vehkajärven nuorisoseura ja he työllistävät kahviolle paikallisia nuoria. Kaikki tarjottavat ovat paikan päällä leivottuja ja hinnat ovat tosi edulliset. Kannatta poiketa ilman muuta, jos ohi ajelee. Ja muutenkin! 
Kahviolla on esillä taidetta ja tosiaan, pieni kirppis. Kahvion vieressä, mäen päällä, on Vehkajärven pieni puukirkko ja idyllinen hautausmaa. Jos hautuumaata voi idylliseksi sanoa! Siellä kannattaa myös vierailla.

Vehkiksen kesis



Kesiksellä voi pelata lautapelejä ja lukea uusimmat, paikalliset lehdet.
Oli kyllä taaskin niin mukava viikonloppu! Mahtui kaikkea kivaa tekemistä ja kokemista! Kyllä tällä jaksaa taas aloittaa uuden viikon haasteineen!



10 kommenttia:

  1. Kaikkea kivaa siellä tapahtunu.
    Mun tytär muutti kevääll ja samall lapset kaikki ovat maailmalla.
    vuosia sitten mietin sitä tilannetta mutta jotenki tuliki aika äkkiä..hih
    viihdyn itsekseni (ja miehen kans) mutta ensin oli pikkase aution oloista..
    vieläkin ostan kaupasta sapuskaa ja aivan liikaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä kesäviikonloput ovat aika hulinaa! Kaikkea kivaa häppeningiä olis ja jokapaikassa haluis käydä!
      Onneksi viihdytään Beiben kanssa hyvin kahdestaan, ei tunnu toi tyttären muutto niin pahalta. Vaikka se on jo lähtöö tehnyt vuosia, silti tämä tuli niin äkkiä!

      Poista
  2. Onpa teillä ollut tapahtumia - ja herkkuja! Salaatti näyttää tosihyvältä, voisin ottaa tuollaisen saman tien :) Oli kyllä lauantaina ihana keli, ja törmättiin yllättäin noille samaisille markkinoille, hyvä tuuri sään suhteen heille. Tarkoitus oli vain ajaa hurauttaa tuon kyläpahasen läpi, ällistys oli suuri, kun eihän siitä meinannut mitään tulla kun markkinat oli vallanneet kadun! Melkoinen vipinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinoillahan oli sambakarnevaalit ja kaikki! :)
      Ihmeen hyvin liikenne sujuu siellä, vaikka autot joutuvat ajamaan markkina-alueen läpi.
      Mukava tapahtuma, kyllä joka kesä yritetään käydä!

      Poista
  3. Tuli ihan hiki kun luki postausta :).... meno päällä!! Tuppukylien markkinat on kyllä kesän parasta antia ja niistä voi kyllä löytää mielenkiintoisia juttuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vähän kiirettä pukkas! Vaikka meno maittaa, ihana oli illalla olla ihan vaan kotona!
      Ensi viikonloppuna olis taas yhet minimarkkinat samassa suunnassa. Katotaan, josko sinne poikkeis!

      Poista
  4. En ole vuosiin käynyt markkinoilla, en tuppukylissä tai muuallakaan. Mutta tuollaiseen ihanan tunnelmalliseen kahvilaan haluaisin syömään tuota sinun tekemääsi salaattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattais käydä! Eikä muualla kannatakkaan, kuin tuppukylissä. Niissä on parhaat markkinat!
      Täytyisköhän tarjota Kesikselle mun salaattia "listalle"!

      Poista
  5. Kivoja tapahtumia! Ja tuo salaatti näyttää tosi herkulliselle!

    VastaaPoista