maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappu, joulu... mitä näitä nyt on.



Ihan sama, aina puhutaan säästä. Ja lumen määrästä! Varsinkin siitä, kun lunta ei ole jouluna ja juhannuksena sitä sataa. Niinhän tapahtui vuoden 2015 juhannuksena.



Nykyään vappukin kuuluu näköjään näihin talven ajan juhliin, eikä olekkaan kevään aloitus. Kyllä suomalaisen on kuitenkin vaikea näihin sääilmiöihin tottua! Viime vuoden vapun päivänä saimme nauttia sentäs 17 plusasteen lämmöstä ja auringon paisteesta. Tosin viime vuonnakin satoi vettä aattona. Viime vuoden vappukuvia voit käydä katsomassa täältä .



Tänä vappuna meillä satoi vappuaaton vastaisena yönä viitisen senttiä märkää lunta. Päivällä sitä tuli hieman lisää. Olisi kannattanut mennä kuvailemaan joulukorttikuvat valmiiksi ensi joulua varten!



Tytärkin sanoi, että olivat ihailleet kuinka ihanan raikkaan, puhtaan ja kauniin näköistä ulkona oli. Vuodenaika vain oli väärä!



Monena vuonna vappuna tapana oli, että meidän hevoset pääsivät ensimmäisen kerran talven jälkeen laitumelle kirmailemaan. Nythän tuonne lumen kuorruttamalle kurakkopellolle ei ole asiaa yhdelläkään kaviolla tai sorkalla. Ei ala laidunkausi tänä vappuna ei!

Lintujen talviruokintakausi vaan jatkuu!


Eipä silti, mitään ihmeellisiä suunnitelmiahan meillä ei vapun suhteen ollut. Koska viikon mittaan säätiedotukset alkoivat uhkailla lumisateella ja myrskyllä, en edes haaveillut pihahommien teosta. Simaa tein ja munkkeja paistoin.


Kokeilin vadelmasimaa ja hyvää oli!

 Tytär ja vävy poikkesivat aattona syömässä meillä. Ruokana oli hampurilaisia ja ranskalaisia. Beiben siskon porukka poikkesi myös aattona kahvilla.




Mutta muutenhan aatto meni ihan tavallisissa puuhissa elukoita hoidellen ja tölliä lämmitellen. Elokuvia katsellen ja saunoen.

Yksi vappuna katsotuista. Suosittelen!


Pientä juhlistamista oli kuitenkin aattoiltana. Meille tuli 23 yhteistä vuotta täyteen. Ihania ja mukavia, rakkauden täyteisiä vuosi, joita on toivottavasti vielä kymmeniä lisää!



Rakkauttamme kilistettiin kuoharilla, joka voitti Aamulehden kevään uutuuskuohareiden ammattilais- ja amatööriraatien maistelutestin. Lindauer cuvee brut oli kuohari ja kuoharitestin voit käydä lukemassa täältä .

Sammakoillakin on ollut rakkautta lammella!


Kyllähän pullo tuli tyhjennettyä, mutta ei se nyt mitään erikoista ollut. Joimme viikonlopun aikana myös toisenkin skumpan. Beibe oli ostanut Suomi 100 vuotta juhlaskumpan, Kuulea -kuohuviinin . Se oli mielestämme hyvää. Pullon etiketissä on kaunis laulujoutsen, joka on erään tarinan mukaan kuvattu Kangasalla Pelisalmella. Kuva olisi myyty mainostoimistolle ja kuva on päätynyt koristamaan tätä juhlajuoman pullon etikettiä.



Vapunpäivänä oli vuorossa perinteistä keitettyjen nakkien ja perunasalaatin syömistä. Me ei aloitettu grillikautta vappuna, vaikka vapunpäivän sää olikin kaunis ja aurinkoinen.Mutta syötiin sentäs ulkona. Tai oikeastaan kasvihuoneessa, mutta kuitenkin!



Beibe keittää aina vapun nakit vedessä, mihin on lisätty silputtua sipulia ja kokonaisia maustepippureita.


Koko vapunpäivän on käynyt tosi kova tuuli, joten haravointihommista ei ole tullut mitään. Koska minulla ei ole tarpeita kasvilavojen kunnostamiseen, kuten esim. multaa, käytiin samoilemassa piiiitkä lenkki lähimetsässä.



Siellä ei juuri vappuruuhkaa ja -juhlijoita ollut. Mutta ihana kevään tuoksu ja linnunlaulu!

Puissa oli putkista tehtyjä linnunpönttöjä

Hirven jälkiä ei ole täälläpäin näkynyt vuosiin!
Muurahaiskeoissa alkoi olla elämää. Ne on sellaista porukkaa, etteivät lepää edes tälläisenä työväen juhlapäivänä!

Tää keko on noin 1,5 metriä korkea.

Toi tumma massa keon päällä on muuraihaisia.


Koska metsässä rämpimisessä saattoi kulua muutama rankalla syömisellä ja juomisella hankittu vappukalori, oli pakko keittää makoisat kahvit. Munkkia ja simaa tietysti kyytiin mukaan!


Kyllähän nämä pyhät taas vilahtivat tässä mitään ihmeellistä tekemättä. Kelejä siunaillessa ja silleen! No, onpahan tullut ainakin kerättyä kaloreita varastoon. On mitä kuluttaa, kun vihdoin pääsee raatamaan kasvimaan ja muiden pihahommien pariin. Ensi viikoksi on luvattu poutaista ja lämpöasteita ainakin jonkun sääennusteen mukaan. Ehkä se kevät tästä nyt sitten vihdoin alkaisi!

Oikein mahtavaa alkanutta toukokuuta kaikille! Loppuun laitan veljeni Japanista lähettämän kuvan. Siitä vähän mallia, millainen sää siellä oli vapunaattona!


6 kommenttia:

  1. Oikein mukavaa Vapunpäivän jatkoa sinne teille! Kävin lauantaina Pentorinteessä ja siellä kukki narsissit, meillä ei vielä toivoakaan! Niin kylmää oli ja lunta tuli, onneksi ei tarvi enää lähteä hepeneissä Rönnille kesää avaamaan, saatiin olla kotona ja saunoa! On ollut tosiaankin melko poikkeuksellinen sää, onneksi lumi tuli nyt, toivottavasti ei Juhannuksena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Mukavastihan tämä ilta menikin tuolla ulkona pyöriessä!
      On se Pentorinne ihme paikka! Ei meillä kuki vielä mikään, vaikkei välimatkaa meille on kuin kilometri.
      Joo, oliskohan nää lumisateet nyt tässä. Ettei sitten enään juhannuksena. Kyllähän parikyt vuotta sitten äitienpäivänä satoi lunta oikein urakalla. Ettei tää nyt niin ihmeellistä ole!

      Poista
  2. Hehhee, niin on muuten täälläkin tullu kerättyä niitä kaloreita ihan urakalla! Tänään käytiin ekaksi syömässä grillillä kunnon mätöt, sitten tein munkkeja jotka syötiin kaikki (tosin vain 2,5dl taikina) ja sen lisäksi olen vielä varmistanut tankkausta sipseillä ja jäätelöllä. Kyllä nyt jaksaa.....

    Itse asiassa taidan olla pakotettu kalorinkulutuslenkille ihan tässä hetikohta; koiralla on jotain vatsavaivoja, se aloitti tämän aamun syömällä heinää pihalla. Nyt se tuhnuilee ja haisee tuossa jaloissa sen verran karmivalle, että taitaa joutua kiertämään kunnon lenkin, että se saa ennen yötä suolensa tyhjennettyä...

    Mukavaa viikkoa sinne ja onnea teille sydänkäpysille yhteisistä vuosista! ♥ Monia ihania vuosia lisää toivottelen! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä kaloritasapaino on pidetty kohillaan ja vähän ylikin!

      Toivottavasti koira tyhjensi suolensa, ettei sitten yöllä sisälle!

      Kiitoksia vaan! Onnen vuosia meille suotakoot! =D

      Poista
  3. Jokaisen juhlapyhän maisemakortti voisi kyllä olla samanlainen; jokunen sentti märkää lunta, oli sitten vappu, joulu, juhannus tai pääsiäinen. x) Meilläkin vihmoi vappuaattona vielä räntää (mutta vapun päivä olisikin kyllä aurinkoinen ja lämmin.)

    Tämä kevät on jotenkin jumittanut paikallaan, tuntuu kuin kuukauden verran ois ollut tätä samaa; viileä sää, on lunta, ei ole lunta kun taas sulaa, ja taas sitä sataa. Oikein odotan että kun kevät sitten oikein kunnolla alkaa, se varmaan suorastaa "räjähtää silmille" kun yhtäkkiä onkin sitten kunnolla lämmintä ja sen myötä ihan ihan vihreää. :)

    Vadelmasima kuulostaa ja näyttää hyvältä!Ja munkit! :P

    Komia keko! :O

    ..ja onnea vuosipäivän johdosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä vähän hirvittää, että kuinka lyhyeksi se oikea kesä oikein jää! Ja vaikka syksy olisikin lämmin, ei se kasvukautta kuitenkaan pidennä. Päivät lyhenevät kuitenkin vääjäämättä ja valon määrä vähenee.

      Kiitos onnitteluista!

      Poista