torstai 8. kesäkuuta 2017

Aikamoista draamaa naapurissa!

Meillä ei ole ihan lähellä ihmisnaapureita. Leppämäen tölli on kätevästi tontin keskellä ja sattuu vielä niin kivasti, että kaksi kuudesta lähinaapurista on kesämökkejä. Ja jos vielä hehkutellaan, niin mökeillä ei juurikaan käydä.
Vakkariasukasnaapurit taas kuuluvat, mutteivät näy. Niihinkin on meidän talosta noin 150 metriä. Joten aikas rauhassa saadaan olla! Eipä sillä, meillä on kivoja naapureita!
Elukoita sen sijaan naapureina meillä on hurumykke. Aikas harmittomia suurin osa niistäkin.
Kauriit ja peurat asuttavat lähipeltoja ja metsäsaarekkeita. Eivät ole uskaltautuneet pihaan saakka. Vielä...
 Rusakoita on ihan riesaksikin saakka, mur! Käyvät pirun nököhampaat syömässä meidän puuntaimia.
Lintuja on jos jonkinmoisia ja hyvä niin. Niitähän on talviruokinnalla ja pesäpönttöjä rakentamalla yritetty houkutella jäämään. Ne houkuttavat joskus haukkoja pihaan ja kerran on kanahaukka hyökännyt kanojenkin kimppuun.
Supikoiriakin liikuskelee naapurustossa. Pitävät iltaisin aikas ärinää joskus, mutta mitään muuta häiriötä niistä ei ole. Paitsi paskovat pihaan! Beibe on niitä loukuttanutkin nurkista pyörimästä. 
Kettu on sellainen naapuri, mitä on kiva seurata tuossa lähipellolla. Mutta pihaan en sitä haluaisi. Nythän kanat ulkoilevat turvallisesti ulkotarhassa. Mutta kaksi kertaa aiemmin kettu on hakenut meiltä kanoja pihasta. Ovat kyttäilleet aamulla jossain, kun olemme päästäneet kanat ulos ja olemme menneet takaisin sisälle.
Ensimmäisellä kertaa oltiin itsekin pihassa, mutta talon toisella puolen. Naapurin peltoa oltiin silloin kyntämässä ja emme kuulleet mitä pihassa tapahtui. Traktorikuski oli vain nähnyt, kun kettu roudasi monta kanaa metsään. Ilmeisesti pennuilleen.
Toisella kertaa Beibe päästi aamulla kanat ulos ja tuli takaisin sisälle kahville. Vajaan puolen tunnin päästä mentiin takaisin ulos ja kauhuksemme huomattiin ketun teurastaneen suurimman osan kanoistamme pitkin pihaa. Itse repolainenkin oli vielä rikospaikalla ja oli niin väsynyt tappamisesta, ettei edes lähtenyt meitä pakoon.
 
No, tässä yhtenä päivänä olin menossa alapellon kasvimaalle, kun kuulin hirvittävää rääkymistä naapurin pellolta. Näin, kuinka kettu juoksi jotain tummaa ja aika isoa suussaan kohti metsää. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten ihmeessä se on päässyt kanatarhaan? Samassa huomasin, että supikoira seurasi sitä ja piti sellaista rähisevää ääntä. Silloin tajusin, että kettu oli käynyt hakemassa supinpoikasen, todennäköisesti ruuaksi omille poikasilleen. Tämä saattaa olla se sama kettu, joka ensimmäisellä kerralla meiltä kanoja tappoi. Olemme käyneet etsimässä sen luolaa, muttemme ole sitä koskaan löytäneet.
Supi palasi takaisin ja kettu jatkoi matkaansa välittämättä yhtään pellolla äestämässä olevasta traktorista.



Tänään Beibe oli nähnyt saman tapahtuvan uudelleen. Supikoiralla on ilmeisesti pesä naapurin vanhan navetan alla ja kettu on päättänyt käydä listimässä kaikki pennut ruuakseen sieltä.
Jotenkin on hieman ristiriitainen olo tästä naapuridraamasta. Supikoirat on tulokaslaji, eivätkä ne kuulu tänne. Ne tuhoavat metsäkanalintujen pesiä ja tappavat jäniksenpoikasia. Samaahan ketutkin tekevät, mutta nehän ovat kuuluneet suomalaiseen luontoon aina.

On kuitenkin ihmeellistä, että kettu noin rohkeasti käy supikoiranpesällä ja ihan keskellä kirkasta päivää. Onhan supi lähes yhtä isokin kuin kettu! Saas nähdä, kuinka monta pentua sieltä vielä haetaan. Todennäköisesti kaikki...
Mutta kyllähän näinkin "paatunut" ihminen kuin minä, huomaan pikkuisen järkyttyvänikin moisesta raakuudesta. Ja samassa tajuan, että inhimillistän tapahtunutta. Eläimet on eläimiä ja luonto julmaa!


12 kommenttia:

  1. Voih! On se kuitenkin pikku supikoiravauva, jota siellä viedään. Mä kyllä mietin sitäkin, millainen hätä ja paniikki on supiemolla. Mutta mä nyt ehkä inhimillistän liikaakin noita eläimiä... Minkäs tuolle teet, luonnossa ne ei paljoa muuta mieti kuin että millä lapsensa (öh, siis poikasensa...) ruokkisivat. Ja sieltä otetaan, mistä saadaan. Raaka peli, mutta ainoa mahdollinen tapa selvitä itse hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me ihmiset ollaan kiinnostuttu luonnosta ja sen niistä kivoista puolista. Helposti itseltäkin unohtuu nää sen karummat puolet, vaikka luonnon keskellä asutaankin.

      Poista
  2. Wau, onpa hieno tarina. Siis hieno. Noh. Surullinen, raakakin, mutta hieno.
    En ole tiennyt, että ketut söisivät myös toista lihansyöjää. Aivan uutta asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, että pitäisikö postauksen alussa varoitella. Niinhän teen aina, jos käsittelen aihetta omavaraisesta lihasta tai jostain kallojen teosta. Mutta nyt kuitenkin asia on ihmisestä riippumatonta kuolemista.

      Olet oikeassa, toisaalta tosi hienoakin päästä näkemään jotain tuollaista. Vaikka se koskettaakin ja tuntuu surulliseltakin jossain määrin.

      Kyllä kettu on supeja haaskalta vienyt. Syöhän se raatoja niitä kohdatessaan. Mutta kyllä Beibekin, joka ikänsä on metsästänyt, vähän ihmetteli asiaa. Mahtaako kettu uskaltaa ihan pesästä saakka pentuja hakea, vai ovatko olleet sen ulkopuolella? Ilmeisesti supeja on vain yksinkertaisesti niin paljon enemmän kuin esim. pupuja ja metsäkanalintuja, että ne ovat helpompaa ja runsaanpaa ruokaa ketuille.

      Poista
  3. Laitoin muuten privaattiviestiä sähköpostiin. Aiheena.... BOKASHI. =)
    Olette kohta mut ympäripuhuneet moiseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin vastausta. Tuskin siitä viisastuit, mutta eikun tilaamaan vaan pönttöjä! ='D

      Poista
  4. Harmillista, mutta "luonnon laki"...niinhän se on.

    VastaaPoista
  5. Luonto-otusten touhuja on mielenkiintoista seurata. Ihmiset ovat kovasti vieraantuneet luonnosta ja siten esimerkiksi eläimiä pelastaessaan tekevät enemmän tuhoja, kuin jättäessään eläimet rauhaan. Kuulemma TV:n luonto-ohjelmistakin leikataan leijonien takaa-ajo- ja saaliin syöntikohtaukset pois, koska ihmiset valittavat niiden olevan liian raakoja katsottavaksi. Sitten istutaan iltaa telkun ääressä tuijottamassa, kuinka ihmiset kiduttavat ja tappavat toisiaan - huviksi ja viihdykkeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-i! Mikähän siinäkin on, että ihmisten välistä väkivaltaa on muka jotenkin helpompi katsoa!

      Poista
  6. En ole aikaisemmin vastaavasta kuullut. Kettuperheellä on kova nälkä

    VastaaPoista