maanantai 12. kesäkuuta 2017

Bilteman pikkukasvari


Alapellon kasvimaa talolta kuvattuna!

Alkuvuodesta ilmestyi Bilteman kesäkuvasto. Olin innoissani, kun huomasin heidän puutarhavalikoimiinsa tulevan kasvilavan päälle sopivia minikasvihuoneita. Kuvasto lupasi, että huhtikuun aikana ovat myymälöiden valikoimissa.
Huhtikuun puolenvälin jälkeen käytiin Tampereen myymälässä ja eihän siellä mitään lavakauluskasvareita ollut. Meikä marssi neuvontaan kysymään ja siellä nuori mies kertoi, ettei niitä ole vielä edes jotenkin tilattu varastoon. Ei osannut sanoa koska niitä tulisi valikoimiin ja tuleeko olenkaan.
Hän kuitenkin pyysi puhelinnumeroani, jotta he voisivat soittaa minulle kasvareiden saavuttua myymälään. Olin tietysti ensin marissut sikapitkää matkaa kotoa myymälään ja valittanut, etten viitsisi "huvikseni" ajella jatkuvasti asiaa tarkistamassa.
Autoon päästyämme, Beibe tokaisi minulle kuivasti: "Et tule koskaan saamaan sitä soittoa!" Totta tosiaan, myyjä kirjoitti vain minun nimeni ja puhelinnumeroni muistilapulle, eikä edes mitään syytä miksi pitäisi soittaa. Lapun hän laittoi tietsikan näytön viereen pöydälle. Että näin!

Ja oikeassahan Beibe oli, Biltemasta ei koskaan soitettu minulle. Kävimme siellä pari viikkoa sitten ja kas, hyllyssähän oli pari minikasvaria lavakauluksiin.

Minulla oli silloin alkuvuodesta suuria suunnitelmia kaalinviljelyn suhteen. Ja siihen olisin niitä kasvareita tarvinnut. Niissä kun oli vetoketujulla avattavan seinän lisäksi, harsotetut tuuletusluukut molemmissa päädyissä. Olisin voinut pitää kasvaria kiinni kokoajan, kasteluita lukuunottamatta. Ei olisi kaalikoit päässeet hyökkimään taimien kimppuun!
No, minun kaalinkasvatukseni kaatui pariin muuhunkin seikkaan, kasvihuoneiden huonon saatavuuden lisäksi. Ensimmäinen oli se, ettei minun taimikasvatukseni onnistunut. Taaskaan! Toinen syy oli se, etten saanut Tammelan torilta kaalin taimia. Niin kuin olen muina vuosina saanut, kun taimikasvatukseni on jälleen epäonnistunut.

Nappasin molemmat jäljellä olevat kasvarit kainalooni, kuin hengenhädässä. Sitten minuun iski piheys. Maksoivathan ne kuitenkin 29,90 euroa per kasvari ja eihän minulla ollut edes niitä kaalintaimia. Yhden kuitenkin ostin, ihan vain piruuttani!

Monta päivää kuitenkin meni, ennenkuin ehdittiin kasvaria kasaamaan. Ja osiahan siitä puuttui! Hakasankkurit, millä kasvhuoneen sai kiinnitettyä maahan, puuttuivat paketista. Onneksi Beibe on näppärä ja teki ohuesta harjateräksestä sellaiset. Ei maksanut vaivaa lähteä valittamaan asiasta Biltemaan ja tuskin siellä olisi vaihtokasvaria ollut.

Kun ite tekee, saa mitä tarvitsee!


Olisimme ruuvanneet kasvarin kiinni lavakauluksiin, mutta se on ympärysmitoiltaan monta senttiä kaulusta isompi. Sitä ei olis saanut ruuveilla kiinni kuin parilta sivulta. Se ei ehkä olis auttanut asiaa kovinkaan paljon.
Kun saatiin se vihdoin pystyyn, niin Beibe tokaisi: "Toi rimpula ei tule syksyä näkemään!"



Joo, ei ole tukevuudella pilattu kasvihuone ja pelkäänpä pahoin, että Beibe saattaa olla oikeassakin sen elinikäennusteen kanssa. Pari tosi tuulista päivää se on väpättänyt ja huojunut tuulessa. Kun tajusin pistää etuseinän kiinni ja jätin vain tuuletusluukut auki, niin se auttoi hieman asiaa.
Nythän on sitten satanut parina päivänä. Yhtenä aamuna katsoin keittiön pikkuikkunasta kahvia keitellessäni, että mitä ihmeen valkoista kasvarin katolla oli. Lähempi tarkastelu osoitti, että takapuolelta oli katto mennyt pussille ja vettä kertynyt sille. Tukipuut olivat jo hieman taipuneetkin, mutta suuremmilta vahingoilta vältyttiin tällä kertaa. Mutta kesä on pitkä pikkukasvihuoneelle, vaikka meistä se saattaa tuntua lyhyeltä!

Sataa, sataa ropisee, pili pili pom!


Mitäs siellä kasvarissa sitten kasvaa, kun niitä kaaleja sinne en saanut? Laitoin sinne viisi ylijäämätomaattia. Olin taimia säästellyt, vaikkei minulla ollut enään missään niille tilaa. Kun taimia kasvattaa ja hoivaa monta kuukautta, kynnys niiden pois heittämiseen on ihan liian korkea.
Lisäksi kylvin tomaattien väliin persiljaa.


Te onnekkaat pääsitte sittenkin multiin!

Katto pään päällä ei vain ole niin tukeva!


Saas nähdä, minkälainen stressi tästä kasvihuoneesta tulee. Tänäänkin kävin vielä iltamyöhään katsomassa, ettei sen katto ole painunut vesisateen myötä.
No toisaalta, kasvihuone sai meidän kasvimaan näyttämään ihan sellaiselta palstaviljelmältä. Sellaiselta, mistä saadaan ihan järjettömiä satoja, ihan kaikesta!


8 kommenttia:

  1. Pakko todeta, että bilteman tuotteet eivät ole parhaimmasta päästä, olen käynyt siellä muutaman kerran katsomassa ja tullut ulos ostamatta mitään.

    VastaaPoista
  2. Joo, olen instassa ja parissa blogissa nähnyt claes olssonin ja bauhaussin vastaavia minikasvareita. Samantapaisella rungolla ovat olleet, mutta päällinen on ollut vankempaa materiaalia.

    VastaaPoista
  3. Tuollainen olisi kätevä kaalien kanssa. Toivottavasti kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jos vaan olisi niitä kaalintaimia! ='D Toivotaan pitkää ikää kasvarille!

      Poista
  4. Isäntä on aina hieman skeptinen bilteman tuotteiden kanssa...no, ehkä minäkin. Toivottavasti nuo nyt kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan Biltemalla vähän sellainen maine! Mutta kyllä sieltä jotain hyvääkin on joskus saatu! =D

      En tiedä miten käy. Kyllä taas eilen täytyi käydä vettä laskemassa kattopussisata pois. Ei varmaan kovaa myrskyä kestä!

      Poista
  5. Olipa kiva kuulla arvio tästä rimpulasta, siihen ei nyt tule langettua. Oma Clasulta hankittu rimpula on melkein superlaadukas tuohon verrattuna. Se menee juuri lavakauluksen sisään ja muovi on vahvistettua, ei lonkottanut kovassakaan sateessa ja yllätyksekseni pysyi pystyssä kovassakin tuulessa. Ei sovellu kuitenkaan kaalinviljelyyn, a) on liian lämmin paikka kaalille, b) kolmelta sivulta ja katosta aukeavissa luukuissa ei ole verkkoja. Kaalit kasvatan menestyksekkäästi Neudorfin kaaliverkon alla, suosittelen jos onnistut löytämään taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, voi ollakkin kyllä toi mini kasvari ihan liian kuuma kaaleille. Vaikka onkin ne verkotetut luukut päädyissä.

      Näyttää kyllä pahasti, että kaalit jää tältä kesältä kasvattamatta. Samaten purjot. En saadut niidenkään taimia...

      Poista